Pirjo Kemppi-Virtanen
EHDOLLA TEKIN VAALEISSA
Olen ehdolla Tekniikan Akateemiset TEKin vaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana, Edunvalvontarenkaassa, Eteläisessä vaalipiirissä.
Ehdokasnumero 211
Sähköinen äänestäminen 20.3.–3.4.
Postitse äänestäminen 20.3.–27.3.
VASTUULLISEN ÄÄNESTÄJÄN VALINTA
Pirjo Kemppi-Virtasella on pitkä kokemus vaikuttamisesta sekä politiikassa, yritysmaailmassa että julkisella sektorilla. Näkemystä on syventänyt yrityksen kasvattaminen start-upista menestyväksi työllistäjäksi.
Inhimillistä ymmärrystä laajentaa Kemppi-Virtasen intohimo kulttuuriin; kirjallisuuteen, musiikkiin ja teatteriin. Hän edustaa toiminnassaan niitä pysyviä arvoja, joihin myös Kokoomus puolueena on tukeutunut.
Kemppi-Virtasen edustamien arvojen kannatus on mitattu useissa kunnallisvaaleissa, joissa kasvava joukko kansalaisia on antanut hänelle äänensä.
Hän on rohkea ja vahva vaikuttaja, jonka sanavalmius ja asiantuntemus antavat erinomaiset valmiudet luotsata yhteiskuntaa eteenpäin kokoomuslaisella otteella kohti turvallista tulevaisuutta haasteellisessa toimintaympäristössä.
Aikaansaava vaikuttaja monilla eri foorumeilla
- Yrittäjä vuodesta 2006
- DI, rakentamisen asiantuntija: Genpro Solutions Oy:n toimitusjohtaja
- Naimisissa, kaksi tytärtä
- Kaupunginvaltuutettu, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen 2005-
- Koulutuskuntayhtymä Omnian hallituksen puheenjohtaja
- Omnia Education Partnerships Oy hall. jäsen
- Uudenmaan maakuntavaltuutettu
- Espoon Kokoomuksen pj. 2015-2018 ja Tapiolan Kokoomuksen hall. pj. 2012-2018
- Kokoomuksen Uudenmaan piirihall. jäsen 2014-2018 ja Puoluevaltuuston jäsen 2016 -2020
- Kirkkovaltuutettu ja Tapiolan kv-ryhmän puheenjohtaja, YKN:n varajäsen ja kiinteistöjohtokunnan vara pj.

KUNTAVAALITEEMAT
Luonnonläheisyys ja hyvät yhteydet
- Luonnonläheisyys ja ulkoilumahdollisuudet ovat tärkeä osa espoolaisuutta: Saariston ja rantaraitin varren palveluja kehitettävä, puistoja siistittävä
- Sujuva liikenne kaikilla kulkutavoilla, tiet ja kadut kunnossa, pysäköintipaikkoja riittävästi; aluepysäköintikielto purettava
- Mahdollisuus liikkua lähiluonnossa
Laadukas koulutus ja terveelliset tilat
- Laadukkaat lähikoulut ja päivähoito, terveellisissä tiloissa: Homekoulut kuntoon
- Laadukas ja aktivoiva koulutus, jolla menestyy niin jatko-opinnoissa kuin työelämässä
- Mielekästä tekemistä ja harrastus jokaiselle lapselle
- Mahdollisiin ongelmiin puututaan nopeasti, yhdessä vanhempien kanssa
Turvallinen yhteisö ja toimivat lähipalvelut
- Espoo on lapsille ja nuorille turvallinen ja innostava
- Nopea hoitoon pääsy ja kuntoutus on kaikkien etu ja oikeus•
- Covid 19 -rokote on saatava kattavasti kaikille viipymättä, jotta paluu normaaliin arkeen mahdollistuu
- Ikääntyvien oikeus kotona asumiseen turvattava riittävän avun turvin ja hoivakotipaikka tarjottava viipymättä silloin, kun kotona ei enää pärjää
- Valinnanvapautta kehitettävä ja palvelutaso varmistettava sote-uudistuksessa
- Apua koteihin, silloin kun raskas ja vaativa työ vie ajan ja voimat
- Tapiolan uimahalli kuntoon
Kansainvälisyys ja kulttuuri
- Englanninkielistä varhaiskasvatusta ja koulutusta lisättävä, lähes neljännes oppilaista monikulttuurisia
- Koulutusvienti osaksi ammatillista koulutusta
- Maailmanluokan osaamista, innovaatioita ja yrittäjyyttä
- Espoo on kulttuurikaupunki: teatteri, kirjastot, Emma, Kulttuurikeskus, Sinfonietta
- Teatterille on rakennettava vihdoin kunnolliset tilat
Terve talous
- Ei lisää veroja, vaan verovaroille enemmän vastinetta
- Digiloikka ja etätyöt hyödynnettävä hallinnon keventämiseksi ja palveluiden parantamiseksi
- Laadukas koulutus, terve talous
- Asukkaitaan palveleva kaupunki - uudistetaan palvelutavat ja rakennetaan Espoota yhdessä asukkaiden ja yritysten kanssa
Näyttöä työstäni on paljon:
Kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen koko vaalikauden ajan
- Espoon pitää olla hyvä paikka elää, asua ja yrittää
Koulutuksen kehittäminen Omnian hallituksen puheenjohtajana:
- Ammatillinen koulutus on uudistettu kaudellani esimerkilliselle tasolle: Omniassa toimivat ammatillisen koulutuksen lisäksi nyt myös aikuislukio, työväenopisto ja nuorten työpajat. Aikuiskoulutus on nyt saatavissa ”yhden luukun” -periaatteella.
- Koulutusvienti on käynnistetty. Jokaiselle nuorelle löydetään yhdessä oikeat elämän eväät.